Elämäni ensimmäinen maraton, HCM 2015!

Treenimäärät olivat jääneet noin 100km Asicsin juoksuohjelmasta ja pitkiksiä en ehtinyt sitten HCR:n juosta. Lisähaasteeksi koitui edeltävän viikon 2-3h yöunet nuorimmaisen kuumeilun vuoksi. Elokuiselle lauantaille napsahti myös aurinkoinen ja lähes helteinen päivä. Tästäkään huolimatta en osannut juurikaan jännittää. Olo oli starttiviivalle asti uskomattoman rauhallinen!

Panostin valmisteluihin kuitenkin sen verran, että varasin jo ajoissa hotellin, jossa sain rauhassa nukkua edeltävän ja seuraavan yön. Mikäpä sen mukavampaa aloittaa Suuren päivän aamu, kuin syömällä valmiiksi katettu hotelliaamiainen, vieläpä hyvän ystävän seurasssa. Satu oli ystävällisesti lupautunut mun assariksi ja kannustus"joukoksi". 

30min ennen lähtöä KPK Possujuna-treffeillä

Aamiainen klo 9. Kahvia, appelsiinimehua, kurkkua, raejuustoa ja pikkuisen jogurttia kaikenmaailman leseillä ja raksuilla. Ratikalla hakemaan kisakamppeita, shoppaan muutama uusi vaate exposta ja ennen 12 hotellille valmistautumaan. Aamun tankkasin myös runsaasti vettä ja VIRE-juomaa klo 13 asti. Ulkona paahtoi aurinko ja ilma oli lämmin, joten vaatteiksi valikoitui lyhyet shortsit ja hiaton toppi. Päähän punainen Compressportin lippa. Ratikalla paikalle ja 14:15 KPK-treffeille Paavo Nurmen patsaalle. Sen verran ehkä sitten kuitenkin jännitti, että mielestäni en nähnyt ketään teamiläisiä paikalla ja soitin Jussille, joka vastasi puhelimeen nopeasti. Ja vieläpä metrin etäisyydellä itsestäni. :)

Ensikertalaista helpotti hurjasti, että olin saanut seurakseni juoksuystäviä KPK 24/7-porukasta. Lupauduin nimittäin Jussin & Samin Possujunaan, jonka oli suunniteltu porhaltavan stadionille suunnilleen ajassa 4:30;xx. Oma suunnitelmani oli juosta ainakin puolikas matkassa ja sitten hieman antaa periksi, jos siltä alkaa tuntua.

Startti tapahtui 15:00 ja alkuruuhkassa sain todella keskittyä seuraamaan Jussin sinistä paitaa ja oranssia lippaa. Onneksi tämä herra oli hieman pidempi ja erottui joukosta hyvin. Hölköteltiin rauhallisesti ryhmässä ja homma tuntui kevyeltä sunnuntaihölkältä. Itselläni oli taskuissa 5 geeliä (joita en tietenkään ennen juoksua edes ehtinyt testata) ja kädessä pieni pullo vettä, jotta ensimmäiset huoltopisteet voisi ohittaa. Matka sujui vierustoverien kanssa jutellen ja merellisiä maisemia sekä ökytaloja ihastellen.

Kymppi sujahti nopeasti. Sitten aloin pääni sisällä vähän odotella, että koskahan tulee sama tunne kuin toukokuisella HCR:llä about 16km kohdalla. Silloin nimittäin loppumatka oli jotenkin todella kireetä ja voimat vain väheni. Joukkomme fiksummilta tuli neuvoja, että jotain muutakin kuin vettä kannattaisi jo nauttia. Vähän ennen 15km päätin, että en odottele tunnetta enää, vaan nappaan nyt riskillä ekan geelin. Vatsa ei ollut moksiskaan ja homma sujui. Sisäreisissä tuntui pientä poltetta ja huomasin niiden hieman hiertäneen toisiinsa. Muutamien kilometrien matkalla polttaminen loppui, enkä enää moista muistanutkaan.

Kauppatorilla kannustus oli hieman riehakkaampaa ja sai entistä leveämmän hymyn nousemaan. Hieman tämän jälkeen muistaakseni näin ystävänkin reitin varrella heiluttelemassa ja huutelemassa. Näytin peukkua! Sami ystävällisesti tarjosi varastoistaan kokemattomalle myös suolaa, jonka imeskelin kielen alla. Tuntui hyvältä. Ajattelin, että täytyy muistaa ottaa ensi kerralla mukaan. Täh?! Ensikerralla? Huomasin jo suunnittelevani sitäkin, vaikka maaliin oli vielä matkaa. Jokaisella pisteellä join vettä ja suunnilleen 30min välein nappasin geelin. Lisäksi söin 3 Diasporal-jauhetta ihan vaan, koska ne maistui ihanasti appelsiinille.  

KPK 24/7 possujuna etenee jossakin reilussa 10kmssa :)
Kuvasta kiitos Jussille, joka tämän jakoi. Kuvasi kuka?! 

Ekan puolikkaan ajaksi taisi tulla jotakin 2:17:xx. Vauhti oli siis ollut selkeästi normaalia puolikastani (<2h) hitaampaa, mutta sillä ei ollut mitään väliä. Itse en eläessäni ole juossut puolikasta pidempää matkaa, joten voimien riittämisestä ei ollut mitään takeita. Mieluummin otin varman päälle. Juoksufiilis lupasi kyllä hyvää, sillä tuntui, kun olisi köpötellyt vasta kympin. 

Jossakin siinä ennen puoliväliä Possujunan vaunut alkoivat irtoilla toisistaan. Itselläni kuitenkin riitti juoksuseuraa, oliskos siinä sitten Mariaa, Minnaa... ja öö, ilmoittautukaa vaan. Nimimuisti ei nyt toimi. Homma sujui ja etenin kuin juna. Ihan yhtäkkiä kilometrit alkoi kolmosella ja aloin olla varma, että maaliin mennään ja helposti! Kertaakaan ei pistänyt, eikä maha mennyt geeleistä tai muusta sekaisin. Reisissä alkoi joskus 35km kohdalla hieman painaa juoksu, mutta miksikään kivuksi sitä ei voinut kutsua. Edes varpaita ei hiertänyt! Olin ihan ihmeissäni, että voiko tämä tosiaan sujua näin helposti? Eikö pelkäämäni seinä tullutkaan vastaan?!! Ei tullut, tulikin maali!!

38km kohdalla tuli hetkellinen extravirtapiikki ja kiristin hieman tahtia. Kilometri osoitti, että ehkä ei nyt kuitenkaan kannata kiristää, mennään tällä vaan. Viimeinen 1km tuntui kyllä pitkältä. Kaarre stadionille, mutkan jälkeen pieni nousu stadikan reunaa ja portista sisään. Sitten sitä virtaa tulikin, loppuspurtti ja naamalle nousi onnellinen ja epäuskoinen hymy! Oliks tää tässä?! Tulinks mää ny maaliin?! Niin ku oikeesti reilut 42km?! Enkä oikassu mistään, eihän tätä hylätty?!! =D

Bruttoajaksi tuli 4:40;25. Nettona 4:37:50. 

Maalissa kaulaan mitali ja muovipussillinen palautumismättöä. Etenin jossain euforiassa, mutta hitaasti alkoi kyllä tuntua siltä, että kävely muistutti M.Ahtisaarta. Askel alkeleelta kangistuin, mutta selvisinpäs kahvitarjoilun luokse. Kuppi kuumaa kahvia maidolla ja sokerilla! Stadionin ulkopuolella haahuilin hetken etsien ystävääni, joka kohta ryntäsi onnitteluhaleineen kimppuuni. Huomasin kalisevani vilusta, joten kiskoin juoksutakin päälleni. Ystävä ohjasi läheiselle terassille ja toi eteeni kylmän oluen ja tacosipsejä. Maistui muuten hyvältä, vaikka en oluen ystävä olekaan. 

Ihan huikea fiilis! Helppous yllätti totaalisesti. Seuraava kerta tulee todellakin! Ja silloin kyllä tavoittelen puolikasta 2:05:xx, mikäli fiilis sen sallii. Hurjat kiitokset KPK 24/7 porukalle!! Olitte ihania ja uskomattomia tsemppareita! 

Stormin teräsmieskisat

Muutaman kerran kaverit on kannustaneet kokeilemaan triathlonia leikkimielisesti, ja nyt kun kisat oli omalla paikkakunnalla, niin eihän hullua kovasti tarvinnut yllyttää.

Eka kerta edessä

Stormin teräsmieskisat järjestettiin Sastamalan Kaalisaaressa 25.7.  Edessä piti olla 300m uintia, 20km pyöräilyä ja 7,5km juoksua. Viimeinenhän oli tutuin laji, joten ennakolta ajattelin sen olevan se "helpoin". Omalla juoksukunnollani suunnittelin pystyväni pitämään vauhtia 5min/km. Fillarointiin sain pari viikkoa ennen kisoja lainaksi ystäväni Nishikin, jolla tein muutaman pidemmän testilenkin. Näillä tuli selväksi, että vauhti pysyi kohtuullisena, mutta reidet oletetusti tunsivat tehneensä töitä. Uinti oli edessä selvästi heikoimpana lajina. Mitään uintitekniikkaa en tosiaan osaa ja lisäksi kylmässä vedessä saan helposti suonenvedon. Niinpä panostin ostamalla itselleni märkäpuvun, joka ainakin kelluttaisi. Yhden testiuinninkin ehdin sillä tehdä ennen kisoja! Triathlonasun sain lainaksi Niemisen Katrilta tämän erinomaisen KPK 24/7 teamin avulla, kiitos! Teamin nimiin (kiitos, kumarrus ja anteeksi) myös kisasin. 

Startti oli klo 13 ja aurinko paisteli mukavasti  (+20asttetta), tuultakaan ei ollut liikaa. Kaalisaaressahan tunnetusti on melkoiset kuohut kovemmalla puhurilla. Onnettomana uimarina päästin tietenkin taidokkaammat lähtijät eteen ja jättäydyin suosiolla takariviin.

Uinti eteni just niin kuin odotinkin. Alkumatkasta yritin jonkinlaista etäisesti krooliuinnilta muistuttavaa räpellystä. Lähtöjännitys oli tehnyt "tepposensa" ja tajusin siinä vesipräiskeissä, että uimalasit on edelleen otsalla. Hetkeksi sain se silmille, mutta menihän niihin niin paljon vettä, että helpompi oli pyristellä niitä ilman. Tekniikastahan mulla ei ollut mitään hajua, mutta yllätyksekseni en ollut ollenkaan letkan viimeisin. :) Siltikin onnistuin kuluttamaan kokonaiset 11min 10s. 

Kovin on määrätietoinen (epätoivoinen?) ilme

Uinnista vaihto fillarointiin sujui yllättävän hyvin. Selviydyin märkkäristä ulos kommelluksitta, kuivasin hieman koipiani, iskin sukat ja lenkkarit (mulla mitään eri kenkiä pyöräilyyn oo) ja kypärän päähän ja suuntasin baanalle. Eka kilsa oli hiekkatietä, ja koska lainapyörä ei ollut vielä kovin tuttu, otin suosiolla ihan varman päälle. Reitillä mulla oli ajatuksena, että poljen niin lujaa kuin onnistuu, mutta ilman, että reidet menee hapoille. Tuulta ei juurikaan ollut ja ilma oli täydellinen, ei liian kuuma, mutta lämmin. Alkumatkasta ohitin 2 kanssakilpailijaa, joista toinen sitten kyllä kuittasi viimeisillä kilometreillä.

Oma tytär serkkunsa kanssa kannustamassa

Vaihtoon hukkasin ylimääräistä aikaa, kun onnistuin pudottamaan fillarin telineestä. Asettelin sitä siihen sitten muutamaan otteeseen. Juoksun alkumetreillä itselle kävi selväksi, että mihinkään en etene! Juoksureitin piti koostua kolmesta 2,5km lenkistä. Ekalla kierroksella koivet oli kuin kaksi puupölkkyä. Mihinkään ei taipuneet tai edes liikkuneet. Toisella kierroksella alkoi yllättävästi ahdistaakin ja tajusin, että enpä ottanut muuten astmalääkettäkään aamulla. Tiedä sitten olisko auttanut. Vasta kolmannella kierroksella jalat alkoi jotenkin toimia ja vauhtikin alkoi parantua, mutta sittenhän se oli jo vähän niin kuin myöhäistä. =D

Maalissa aika näytti 1:31:32,21. Seuraavana päivänä katselin eriteltyjä aikoja netistä ja oma uinti+pyöräily näytti 00:58:28,26. Hetken jo fiilistelin pyöräilynopeuttani, kunnes kisassa myös ollut tuttava palautti maan pinnalle tekstarilla, jossa kertoi, että fillarireitti olikin vain 18km. Pikainen laskutoimitus juoksusta myös paljasti, että juoksukin oli ilmoitettua lyhyempi. Reitti olikin sitten 6km, joten oma juoksuvauhti jäi omaan normaaliin pitkisvauhtiini, 5,30min/km. =D No, tästä opimme taas seuraavaa kertaa varten...

Jep, kyllä tämä laji koukuttaa. Kisan aikana huomasin tekeväni myös päätöksen siitä, että tulevana talvena harjoittelen uimista. Joku saa opettaa mulle tekniikkaa ihan oikeasti. Ja ensi keväänä hommaan pyörän. Ni. :)

Raksaa, raksaa (jaksaa jaksaa...) ja vähän juoksua HCR:lla

Raksalla ollaan siinä mukavassa vaiheessa, että koko ajan tulee jotakin uutta näkyvää.
On tätä jo odotettukin. Kohta on tasan 11kk startista, joten siinä mielessä ollaan kyllä pysytty aikataulussa.

Miron huone

Porrasratkaisu ei ehkä se kaikkein käytännöllisin

Yläkerran aula (ja vähän tilpehööriä)

Keittiö on kunnossa myös (kuvaa myöhemmin) ja Millan huone. Seuraavaksi valmistuu yläkerran wc, johon juuri kävin tilaamassa tapetin. Muusta tyylistä poiketen "hotellihelpotuksesta" on tulossa enemmän maalaisromanttinen.

Ulkohuussitunnelmaa :)

Ja sitten HCR:lle. Reissuun lähdin ystäväni Outin kanssa. Molemmilla treeniä oli hippasen edellisvuotta (jolloin siis viimeksi osallistuimme) vähemmän takana, joten tavoitteena oli vain nauttia juoksusta ja tunnelmasta. Päivän sääksi luvattiin +10-13 astetta, puolipilvistä ja mahdollisesti pientä sadetta. Tämä teki taas oman stressinsä pukeutumisvalintaan, mutta trikoisiin ja t-paitaan päädyttiin. Hyvä niin.

Startattiin keltaisessa ryhmässä 15:20. Ensimmäiset kilsat oli ruuhkassa melko hitaita siltikin, vaikka tänä vuonna juoksijat oli pyritty sijoittamaan tavoiteajan mukaan ryhmiin. Tämän oli siis tarkoitus taata samanvauhtinen juoksuseura. Itehän olimme tunkeneet optimistisesti 1:48:00 tavoiteaikaryhmään, vaikka edeltävät juoksut kyllä olivat jo osoittaneet ainakin omalla kohdallani, että <2h on todellinen. 5km kohdalla olin 27:19, kun normaali juoksuvauhtini olisi ehkä siinä 26min. Näillä kohtaan olin jo todennut, että mikään erikoisen hyvä päivä ei ole tänään, joten tyydyin ylläpitämääni vauhtiin. Outi taisi tässä kohtaa kertoa, että himmailee vähän, joten jatkoin yksin. 10km viivalla olin 54:57.

Kympin kohdilla oli pitkä loiva mäki, joka sinällään ei tuntunut pahalta, mutta vei kuitenkin koivista jonkin verran voimia. Jossain kohdilla 12km totesin, että loppukiri on tänään unohdettava ja köntysteltävä maaliin vain sillä mitä enää irtoaa. Muutamat kilsat oli melko tuskaisia, ainakin siinä 16km kohdalla koivet oli kankeat ja askel lyhyt. Pikkuisen lisäbuustia löytyi kilsoihin 17-20. Auroran silta meni vielä ok, mutta pieni mäennyppylä ennen stadionia tuntui kyllä kidutukselta. Perinteisesti stadionin portista päästessä virtaa löytyi ja pieni 100m:n kiihdytys jotenkin irtosi. 

Loppuajaksi 1:58:22. Edellisvuoden 1:57:xx siis vähän heikkeni, mutta 2013 olinkin tähän astisessa parhaassa juoksuvireessä. (Ruisrääkki 2013 1:50:16) Kahden alta selvitttiin ja sehäh oli tavoite. Tyytyväisiä siis ollaan. Tankkaus oli taas onnetonta, mistä johtuen automatka kotiin kesti hieman odotettua kauemman... Tässä on ainakin selkeä harjoittelun paikka ajatellen mahdollista HCM-taistelua.

Nyt uusi treeniohjelma ja geelit harjoitteluun. Etiäpäi.

Jaa juu! Se piti vielä mainita, että kiitos KPK24/7 teamiläisille kannustuksesta reitin varrella! Itse kuulun niihin, joilla ei juoksutapahtumissa ole kotiväkeä kannustamassa. :( Todella todella ihanaa oli kuunnella tsemppihuutoja, erityisesti siellä "ei niin sujuvilla kilsoilla".

Nyt tapetilla

Kimi valitsi itselleen mieleisen tapetin Regatta Crew big stars blue. Isot tähdet, kuten suunniteltiinkin. Sen verran suunnitelmat kalkkiviivoilla muuttuivat, että mustan sijaan poika valitsi sinisen. 

Jotenkin huvittavaa oli se, että surffailun tuloksena tilasin tapetin Hollannista. 35e postikuluista huolimatta tarvittava määrä tuli näin 25e halvemmaksi. Tosin vielä täytyy jännittää, että menikö maksu oikein ja tuleeko tilaus joskus perille. Tiedot maksusta tuli s-postilla ja tuo hollanti ei oo se mun vahvin juttu.

Pienoisella suostuttelulla Milla hylkäsi haaveensa pinkistä seinästä. Sen sijaan nyt tarvitaan hevonen. Vielä täytyy vähän huonetta mittailla, mutta yhden aivan upean löysin! (Miksei mulla pikkutyttönä ollut tällaista?!)

Sisustussuunnittelua :)

Menin ja valkkasin tänään lattiat sekä ala- että yläkertaan!

Matkan aikana ajatus lattiasta ehti muutamankin kerran muuttua, mutta nyt se on sitten selvää. Alakertaan sain kuin sainkin valkoisen ja kiiltävän lattian (jipii!). Tässä kohtaa "mää haluuuuun" voitti budjetin, joten lottovoitto oli, että yläkertaan löytyi mieleinen lattia hurjan edullisesti. Niin ja laminaattiinhan sitä sitten lopulta päädyttiin, osasyynä mm.koira.






Muutenkin on tullut fiilisteltyä tapettien, maalien jne. kanssa. Lastenhuoneetkin on jo omassa päässäni valmiina. :)

Fiksumpi varmaan päättelee kuvista tulevan huoneen omistajan. (Kimi kohta 7v, Milla kohta 5v ja Miro kesällä 1v) :)
(Kuvat on ihan törkeästi lainattu netistä. kiitos kuvaajille.)

    

Tapetit saa vielä hetken odottaa. Tällä hetkellä kaikki väliseinät on valmiina ja eilen valmistui pesuhuoneen seinän muuraus. Takka tulee helmikuun aikana ja keittiö varmaankin maaliskuussa.

Ihan vielä ei kokkailla--->

Kyllä tässä jo kuume nousee!! =D

Moon maisteri ny.

Se saapui tänään postissa ja olo on enemmän kuin helpottunut!!!

Moon maisteri viimeinkin! Nyt voi siis ammattia kysyttäessä ensisijaisesti vastata luokanopettaja ja lisätä perään vielä sairaanhoitaja.

Työn, perheen, opiskelun ja urheilun yhteensovittamista kesti 4,5v. Sitä kun on tarpeeksi hullu, niin parhaansa mukaan yritti tiivistää opintoja, jotta mahdollisimman pian valmistuisi. Neljään vuoteen meni kurssit ja gradukin oli viittä vaille jo keväällä, mutta luvattu 5kk:n opettajan pesti ja sitten Miron syntyminen keskikesällä vähän venyttivät valmistumista. No, siltikin oon kyllä enemmän kuin tyytyväinen tähän tahtiin. Varsinkin, kun koko ajan oon opiskelun ohella ollut töissä milloin missäkin; sijaiskodit, päivystys, opettajan sijaisuudet neljässä koulussa...

Huolimatta onnellisesta ja tyytyväisestä olosta on pakko todeta, että ei tää kyllä ilmaiseksi tullut. Eniten harmaana aikana on mielessä vuosi 2012. Jos kysytään mitä siitä on päällimmäisenä mielessä, niin ensimmäiseksi muistuu järjetön väsymys ja vuorokausien valvominen. Pahimmillaan sitä meni 52h samoilla silmillä; aamusta iltapäivään koulussa, sieltä suoraan iltaan ja yöksi töihin, sieltä takasin Raumalle kouluun ja toinen vuorokausi samoin perään. Kaksi työtä päällekkäin oli silkkaa hulluutta sekin. Alkuvuoden eka vapaapäivä oli 17.3., jolloin Jarski täytti 30v. Yllättäen sitten Kimi oli oksennustaudissa. Hassua, että siihen jaksamiseen tottui eikä edes ite huomannut olevansa väsynyt. Vasta siinä vaiheessa tajusin, etten ihan kympillä käy, kun muiden facessa olevat päivitykset tyyliin "6pv töitä takana ja nyt vapaalle ja viihteelle! Oon sen kyllä niiiiin ansainnut!" alkoi ärsyttää.

Tän ei nyt ollut tarkoitus olla mikään "kyllämääjaksanjaoonahkerajnevuodatus", enemmänkin sellainen toteamus, että itekin ymmärsin, että johonkin pitäisi ne omatkin rajat asettaa. Se on nyt opittu, tai ainakin ymmärretty. Vielä kun sitä olisi mahdollista noudattaa.

Ekan opiskeluvuoden aikana päätin, että valmistuttuani palkitsen itseni lasten kanssa viikon matkalla aurinkoon. Sain siihen jo melkein puoltoistatonnii säästettyäkin, kunnes Kela päätti rangaista töiden teosta opiskelun ohessa ja luovutin matkakassan sitten sinne. Loppuajasta kehitin parikin uutta palkintoideaa, laivareissu lasten kanssa tai edes yksillä käyminen tuon paljon kestäneen aviomiehen kanssa. No, raksahommat on nyt siinä vaiheessa, että budjettini ei anna periksi lähtemistä minnekään reissuun ja lastenvahtiakaan ei ole, joten molemmat on kuopattu. Elättelen toiveita, että saan palkattua tässä joskus lastenvahdin 32km:n lenkin ajaksi. :)

Lyhyesti siis, yksi tavoite saavutettu! (Ja seuraavallakin on jo väliseinät ym. pystyssä!)

Teemalla PMPMJÄL myös vuoteen 2015!

PMPMJÄL= Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta

Näin vuoden alussa on taas hyvä koota vähän juoksuhommia ja asettaa uusia tavoitteita! Ensin kuitenkin  tähänastinen lyhyt juoksu-urani lyhyesti.


Itselle on nyt kertynyt ikää 1kk vaille 31v. Jollakin tapaa aktiivisemmin olen juossut syksystä 2010. Tuolloin juoksuinnon sai aikaan raskaudesta jääneet muutamat kilot ja niiden tiputus. Sattui käymään niin onnellisesti, että kilot lähti ja juoksuinnostus jäi. Koskaan en ole mitenkään erityisen tavoitteellisesti treenannut, enemmänkin mentaliteetilla "Mennään niin, että hyvältä tuntuu ja huvittaa!" Kävihän siinä kuitenkin niin, että sisäinen kilpailuvietti (ainakin omia tuloksia vastaan) syttyi, joten kohti parempaa on koitettu mennä.

Vuosi 2014:

Pieni poikavauva syntyi 25.6., joten tämä vuosi ei ollut ihan edellisten vuoden kaltainen urheilun suhteen. Juoksun sain aloitettua synnytyksen jälkeen pikaisesti, mutta ajan puutten vuoksi vähäisellä määrällä. Ajat on siis mitä on.

Jotain kuitenkin,
Peurunka Extremerun 6.9.  2x 5,5km 1:39:40
Rautaveden puolikas 1.11.  1:57:29

Kohti tulevaa, 2015: 

Tavoitteena on kerätä vähintään 100km/kk. Se on riittävän realistinen tämän hetkisellä elämäntilanteella. Loppuvuodesta luultavasti juoksuaika lisääntyy, kun omakotitalo valmistuu ja puolisokin ehtii osallistumaan kolmen lapsen huoltotoimiin....

Toistaiseksi suunnitelmissa:

* HCR 16.5.

* Extremerun Vantaa 23.5.

* HCM 15.8.  Nyt jo kaduttaa, että tämänkin tähän julkisesti mainitsin.. Saa nähdä miten käy! On nimittäin ihka eka mara. Tavoitteena tajuissa maaliin asti.

* Ruisrääkki syyskuussa (Vähintäänkin se sama aika kuin 2013, eli 1:50:16)

Tossa marassa on kyllä epäilyttänyt monikin asia. Ensimmäiseksi se, että tarvisko sille oikeasti treenata jotenkin vähän niinku suunnitelmallisemmin, kuin mitä tähän asti. Puolikkaalle on riittänyt vaan tää normivauhtisia lenkkejä mielellään 5 viikossa. Ja jos ei muuten, ni se juomapuoli. Tää meikeläisen masu kun on mitä on.... 

Mutta, toiveikkaana tossut viuhuen kohti tulevaa!!