On kivaa, kun lapset harrastaa.

Rakkaat lapsukaiseni ovat syksyn ajan käyneet luistelukoulussa, joka nyt ensi lauantaina huipentuu joulunäytökseen. Kimillä on ainakin vauhti lisääntynyt (jarruttaminen on turhaa) ja Milla, joka aloitti nollasta, on oppinut etenemään luistimilla ja nousemaan kaaduttuaan itse ylös. Tästä innostuneena erehdyin eilen viemään tämän 4,5v jääprinsessan tutustumaan taitoluistelutreeneihin. Seurasin katsomosta silmät lautasen kokoisena, kun pieni luistelijanalku päättäväisesti ja rohkeasti kokeili muiden perässä prinsessaliukuja jne. (Minä näistä nimistä mitään tiedä, mutta näin hän niitä kutsui!) Silmät kiiluivat onnesta... Yhtään kertaa ei tyttö edes vilkaissut kahvion ikkunoiden suuntaan, että onko se äiti yhä paikalla.... Ja pukukopissa luistimia pois otettaessa samainen jääprinsessa kuiskaa äidin korvaan: "Mää haluaisin äiti alkaa kyllä tätä luistelua. Tää oli tosi ihanaa!"

Tuleva jääprinsessa

Niinpä. Mitäpä tuossa sitten muuta voi, kun luvata, että eiköhän tämä(kin) sitten tammikuussa aloiteta. Äiti hommaa luistimet. Ja housut. Ja muut tarvittavat. :) Aloin tutkia luistimia ja muita netistä ja hinnoista johtuva alkujärkytys oli juuri helpottamaisillaan, kun isoveli 6,5v koputtaa olkapäähän: Äiti, millons se mun kiekkokoulu alkaa?" Kääk. No, äiti soittaa ja kyselee kiekkokoulusta. Hinta on huomattavasti huokeampi, huh. Paitti että.. tarvitaan suojat, maila ja muut vermeet. JES.

Oikeasti kyllä olen sitä mieltä, että on ihanaa, kun lapset ovat innokkaita liikkumaan ja kokeilemaan eri lajeja. Sitä paitsi olishan se tylsää, jos nyt syksyllä luistelussa opitut asiat unohtuisivat, kun pahasti alkaa näyttää siltä, että ei tämä talvi juurikaan loistavia ulkojäitä ja hiihtokelejä tarjoa. 

Eli kun tammikuu alkaa, Milla pääsee taitoluisteluun ja lisäksi silloin tällöin talutusratsastamaan. (Onni, että alkeiskurssille ei ihan vielä noin pientä oteta.) Kimi aloittaa kiekkokoulun sillä edellytyksellä, että ISINSÄ hommaa ne tarvittavat kamppeet, joista ehkä enemmän ymmärtää. Äidin aika menee suurilta osin siis kuljetus- ja huoltohommissa, mutta omasta tiistai-illan ratsastuksesta en luovu! Ja kuten tähänkin asti, juoksu hoidetaan joko hemmetin aikaisin aamulla tai sitten pirun myöhään alkuyöllä. 

Kolmas nappula, kohta 6kk, onneksi vasta nukkuu tyytyväisenä vaunuissaan ja uneksii tulevista aktiviteeteistaan. Katotaan vaan, ni ihan äidin kiusaksi hän alkaa harrastaa kilpapurjehdusta. Tai syvänmerensukellusta. Vähintään. 

Rautaveden puolikas teemalla "Lahjattomat treenaa"

Rautaveden puolikas
Eilinen Rautaveden puolimaraton tuntuu vielä hartioissa ja jaloissa. Edellisviikkojen juoksukilometrit jäi todella vähiin (max10km/vko), joten juuri mitään ennakko-odotuksia en juoksulle uskaltanut asettaa. Heti ensimmäiset 5km kertoi, että sitä kaivattua juoksufiilistä ei tänään nähdä. Ekassa tunnissa oli takana n. 11,5km. Sen jälkeen alkoi lihaksissa tuntua siltä, että kovempi suorittaminen olisi ehkä vaatinut sitä treenaamista, joten tyydyin köpöttelemään sen mitä jaloista lähti maaliin asti. Viimeiset 5km olin sormia, hartioita ja reisiä myöten umpijäässä. Tästä kaikesta itselleni anteeksi antaen olen kyllä tyytyväinen loppuaikaan 1:57:29.


Raksakuulumiset
Toistaiseksi ollaan edetty ihan mukavaa vauhtia ottaen huomioon, että Jarski on päivät töissä, joten viikolla illat jää raksalla aika lyhyiksi. Onneksi on viikonloput. Alakerran lattia on valettu, yläkerran lattia tehtyä, sekä seinät muovitettu. Tänään valmistuu yläkerran katto (siis pintamateriaalia vaille valmiiksi). Mä edelleen niin toivon, että kesäksi päästäisiin muuttamaan...

(Raksakuva muutaman viikon takaa)

Gradu on lähetetty arvioitavaksi ja sitä nyt odotellessa, että sen saisi kansittaa ja tarvittavat pojot ilmestyisi nettiopsuun. Ihan uskomattomalta tuntuu, että kohta voi täysin unohtaa kaikki mahdolliset koulujutut. Huh.

Mirokin on jo reilut 4kk ja reilut 7kg. Mikään ei oo ihanampaa, kuin ne hampaattomat hymyt!

Extremerun Peurunka 6.9.2014

Peurungan Extremerun oli ensimmäinen juoksureissu sitten Miron syntymän 25.6. Tai oikeastaanhan se juokseminen loppui jo siinä raskauden puolivälissä helmikuun lopussa, joten hieman pidemmästäkin tauosta oli kyse. Elokuun puolivälissä oli jälkitarkastus, minkä jälkeen ehdin reilut 2 viikkoa tehdä muutamia lyhyitä juoksupyrähdyksiä. Olemattomasta treenistä johtuen lupasin itelleni, että tällä kertaa asetan tavoitteeksi vain sen, että maximimäärä juostaan ja maaliin selvitään hengissä.

Liian peikko perhoseksi?

Tyrvää team Peurungassa ennen starttia

Sastamalasta meitä lähti bussilastillinen enemmän ja vähemmän juoksuhulluja ihmisiä. Osa oli pukeutunut ihan "siviileihin", mutta joukossa oli myös peikkoja (Oliko meitä 16?) ja ainakin 1 BB-Aslak. Itse sain ylipuhuttua matkalle mukaan ensimmäistä kertaa serkkuni Sarin ja näytti siltä, että kerrasta koukkuun jäi! :)

Rata oli 2 x 5,5km, mistä oman valinnan mukaan sai kiertää joko kierroksen tai kaksi. Tuttuun tapaan matkalla piti kiivetä, ryömiä, uida, kahlata, kavuta sorakuoppia ylös ja alas jne. Niinhän siinä kävi, että vaikka kunto ei tällä kertaa ihan kohdallaan ollutkaan, niin sisäinen kilpailija heräsi taas eloon ja vauhtia piti pitää yllä ihan pikkaisen väkisinkin. Hassua, miten tällainen tilanne ja kanssajuoksijoiden seura saa automaattisesti lisäämään tehoja omaankin suoritukseen! 

Startissa BB-Aslakin perässä

Kahlaaminen oli ehkä tämän peikon heikoin lenkki. Tarvii varmaan vastaisuuden varalle hioa tekniikkaa...:)

Perillä olin aikaan 1:39:41 ja yllätyksekseni se ei ollutkaan ollenkaan ihan paska suoritus! :) Yhteisissä tuloksissa (naiset ja miehet) olin 2 kierrosta juosseissa sijalla 247/728. Vain naiset mukaan lukien sija 103/441. Ei ihan samaa luokkaa kuin viime kesänä ja syksynä, mutta koitan antaa sen itelleni anteeks. "Eihän tää siis mikään kilpailu oo"... mutta kuitenki! =D

Seuraavaa Extremerunia odotellessa! Ainakin Sarin oon saanut jo lupautumaan matkaan mukaan ja eiköhän näitä muitakin Sastamalan yllytyshulluja lähde. Kokematta on vielä talviextreme, joten Peurungalle maaliskuussa!

"Ristiäiset pidetään vasta, kun meikeläinen on takas normipainossa".

Menin jossain välissä raskautta katselemaan vanhoja valokuvia Kimin ja Millan ristiäisistä ja päätin, että näissä viimeisissä ristiäiskuvissa mä en näytä yhtä löysältä pullalta. Tai ehkä löysältä, mutta en niin suurelta! Nappulan ristiäispäivä 17.8. on nyt päätetty ja samalla alkoi projekti "Minna tasan 60".

Huolimatta edellisiä terveellisemmästä ruokavaliosta sain tässäkin odotuksessa +15kg, joten ennen h-hetkeä vaaka näytti sen 75kg. 5kg jäi synnärille ja seuraavat 3kg lähti tissien mukana muutamassa päivässä!! =D Karistettavaksi jäi siis 7kg ja aikaa tähän 5,5vko:a.

Juoksemaan on ihan uskomaton ikävä ja hinku! Aloitin kuitenkin viisaampia uskoen reippaalla kävelyllä edellisiltana, 6km ja 1h. Kauhukseni olin menettänyt yhteyden sykemittariini ja vanhat tutut treenikuteetkin olivat kaapissa kutistuneet!!! No, armas puolisoni palautti tänään yhteyden vaihtamalla rakkaaseen Beurer PM70:een patterit. Vaateongelmaa en ryhdy korjaamaan ennen kilojen karistusta, (On sitten mukavampi palkita itsensä uusilla pirteillä lenkkikuteilla.) mutta paikallisesta urheiluliikkeestä ihan vahingossa tarttui tänään mukaan uuden uutukaiset Asicset! HappyHappyHappy! Lisäksi tulin maksaneeksi paikallisen VsV:n jäsenmaksun, joten kuntoiluhan on sit melkein niinku jo aloitettu.

Jonkimoinen synnytysstoori

"Kipua pelkää en, siedän sitä tiedän sen. Mutta kun katson sua, mä olen tyttö hiljainen".

Lyhyesti sanottuna näinhän se taas meni. Kyseessä oli 3. ja kovastiuskoaksenimelkoisentäysinvarmaan viimeinen kerta.

(Tässä vaiheessa kerrottakoon, että teksti voi sisältää enemmän informaatiota kuin lukija ehkä kaipaa, joten lukeminen on ihan oma valinta. Mua ei haittaa. :) )

Kaikki alkoi täysin yllättäen, joten sikäli tämä kerta muistutti pitkälti ensimmäistä kertaa. Tiistai-iltana 24.6. lopettelin facekeskustelua ystäväni Annukan kanssa klo 19:40. (Keskustelun aiheena oli yllättäen synnytys). Raskausviikkoja oli koossa 37+2. Aamulla olin käynyt TAYS:ssa kokoarviossa (2980g) eikä lääkäri ollut ennustanut mitään synnytyksen käynnistymisestä. 10min tietokoneelta poistumisen jälkeen meni kuitenkin lapsivedet ja pikaisen hölmistymisen jälkeen tajusin, että nyt se taitaa olla menoa.

Soitin Jarskin tontilta kotiin ja keräilin jotain tarvittavia pesuaineita ja muita kamoja kassiin. Kimistä avautumisvaihe kesti lapsiveden jälkeen 2h, joten lääkärin ohjeen mukaan olin suunnitellut pikaista siirtymistä sairaalaan. Matkalla supisteli 5min välein, mutta järin pahoja kivut eivät vielä olleet (Toisin kuin 6v sitten!).

TAYS:ssa olimme ehkä 21:45. Pääsin käyrille ja supistukset hävisivät tässä kohdin hetkeksi kokonaan. Kohdunsuu oli avautunut ehkä 1cm ja kanavaakin vielä saman verran jäljellä, joten kiirettä ei ollut. Toisaalta edelliset nopeat synnytykset takasivat sen, että sain jäädä sairaalaan odottelemaan todellista toimintaa. Lähetin Jarskin kotiin joskus 23 jälkeen ja jäin itse omaan pimeään huoneeseen yksinäni odottelemaan supistusten tiheentymistä. Seuraavat 3,5h vietinkin sitten omassa rauhassani kipuja irvistellen, sillä supistukset jatkuivat kipeinä välittömästi Jarskin poistumisen jälkeen. Seuraavat 3,5h kärvistelin ja kiroilin supistuksia omassa rauhassa. Hoitaja kyllä kävi ehdottomassa jotakin lääkkeellisiä kivunlievityksiä, mutta itse tyydyin pyytämään vain geelipussia selän taakse. Sitä sitten painelin alaselkää vasten supistusten tullessa ja laskin ääneen jotain käsittämätöntä "yks-kaks-kol-nel-viis-kuus-.... kymmenen. Perkele"-mantraa.

No, se ehkä auttoi, sillä tuttuun tapaan selvisin avautumisvaiheeni ilman mitään kummempia epiduraaleja jne. Tämän ei nyt sitten mitenkään ole tarkoitus olla mikään "olen niin hyvä/erinomainen/tms, että selviän luomuna"-todistus, mutta itse itseni tuntien tiedän, että kestän hurjasti kipua, jolla on tarkoitus. Suoraan sanottuna supistukset olivat saatanan kipeitä, mutta ihan samanlaisia olen kärsinyt 10vuotta sitten pahimpina sappikivikipuina. 2:30 supistukset alkoivat yllättäen tulla 3-1min välein. Siltikin seurasin niitä vielä 30min, kunnes päätin soittaa Jarskin paikalle. Tässä vaiheessa pyysin myös hoitajaa paikalle ja nähtyäni kipuni ja vointini, tämä ehdotti pikaista siirtymistä synnytyssaliin. Vakaalla päätöksellä yritin käydä vielä osaston käytävän päässä olevassa vessassa, mutta kesken matkan olin pyörtyä käytävälle. Hoitajat onneksi ehtivät hätiin ja minut kärrättiin sängyllä synnärille. Itse en kyllä muista kyseistä siirtoa, ainoastaan oksettavan ja pyörryttävän olon ja verenpaineen laskun.

Salilla olin 4:00 ja Jarski saapui (huh, onneksi ajoissa!) sopivasti paikalle. Supistukset hävisivät tässä vaiheessa kokonaan ja itse olisin vain halunnut olla ja nauttia tästä ihanasta olotilasta. Kätilö kuitenkin ilmoitti, että kohdunsuu on täysin auki ja olisi syytä alkaa ponnistamaan. Muutamia kertoja "imppasin" supistuksia lisäävää oksitosiinia ja sitten sitä mentiin. Huomattavasti edellistä (4300g painanutta tyttöä) helpompi oli tämä ponnistuvaihe. Mustatukkainen poika saapui maailmaan kasvot edellä ja huusi jo, kun pelkkä pää oli pihalla. Miten ihana rääkäisy!

Poika siis syntyi 5v 37+3, 25.6. klo 5:36. Painoa 3040g ja pituutta 48cm. Synnytyksen kokonaiskestoksi saatiin 2h 48min, II vaiheelle 22min ja III:lle 12min. Nopea ja "kohtuullisen helppo" homma siis. Itse voin loistavasti heti synnytyksen jälkeen. Selvisin ilman repeämiä ja vuotoa ei ollut juuri ollenkaan, mistä johtuen selvisin ilman matalasta hb:sta aiemmin johtunutta pyörrytystä.

Poika on tullut kotiin!

Enpä olisi edellistä tekstiä kirjoittaessani arvannut, että vielä saman päivän aikana alkaa oikeasti tapahtua! Niin kuitenkin kävi, että illalla 25.6. klo 19:40 lopetin ystävän kanssa facekeskustelun (yllättäen muuten aiheesta synnytys) mitään aavistamatta. 10min kuluttua yllättäen menikin lapsivesi ja Nappulan startti käynnistyi viikoilla 37+2. Vahvempihermoisille voin luvata tänne vielä jonkinmoisen kuvaelman synnytyksestä, mutta palataan siihen joskus myöhemmin. Nyt tässä nimittäin on riittänyt tekemistä kiitettävästi...

Nappula <3

25.6. klo 5:36  (37+3)
3040g ja 48cm

Millasta tuli isosisko ja Kimistä tuplaisoveli! Sisarukset tutustumassa pikkuveljeen

Ensimmäisen vuorokauden vietin pojan kanssa TAYS:n osastolla, kun toivomani potilashotelli oli täynnä, mutta seuraavana aamuna meille vapautui huone, joten hommasimme elämäämme ripauksen luxusta. Oma huone omalla kylpyhuoneella, "minibaarilla", taulutv:llä ja hotellitason ruokailut ravintolassa kruunasivat kyllä samalle yöpymiselle osuneen 5. hääpäivän. Juhlistimme siis samalla sitäkin niin, että ylpeät isosisarukset olivat mummun ja vaarin hoivissa kotona ja minä, Nappula ja Jarski tutustuimme rauhassa toisiimme mahtavissa puitteissa. Loistava ja upea palvelu tuo potilashotelli synnyttäneille, suosittelen!

Kotiuduimme Nappulan ollessa 2vrk. Tämän jälkeen on tullut todettua, että poika on hyvä syömään ja nukkumaan. Ei siis toistaiseksi mitään ongelmia. Bilirubiiniarvoa on muutaman kerran käyty mittaamassa ja huomenna vielä kertaalleen viikon iässä. Katsotaan mennäänkö vielä valohoitoa saamaan, vai joko arvo on tasaantunut.

Tontilla pääsin heti perjantaina pitkästä aikaa käymään ja siitä asti olenkin kuljettanut sinne päivittäin työmiehille ruokaa. Onneksi mulla ei ole aktiivisuusongelmia, sillä toimintaa tässä on kyllä riittänyt. Lapsille aamupalat, aamutoimet, vauvan aamutoimet, syöttämiset, pyykinpesut, silittämiset, ruoan valmistus &kuljetus tontille ja takaisin jne... Oon ehkä hullu, mutta tästä mä nautin. Tekemättömyys ja paikallaan oleminen ei vaan ole se mun juttuni.

Tänään tontilla oli jo melko tasaista ja rekka kippaili lisää soraa (tai jotain semmoista, älkää kysykö tarkemmin) alapihalle. Alkaa ihan oikeasti näyttää siltä, että kohta päästään väsäämään kehikkoa. Jipii, jipii, jipii!!
(Kuva 4:n päivän takaisesta tilanteesta)

 
 
 
 
 

Odotusta edelleen

Kävin tänään TAYS:ssa kontrollissa kuulemassa, että vauva on edelleen ihan normaalikokoinen viikkoihin verrattuna. Nyt 37+2 ja arvio painosta 2980g. Laskettuna jos syntyisi, niin 3,8-4kg voisi olla odotettu paino. Toivotaan, että viimeistään 13.7. siis nappula päättäisi saapua.

Erehdyin lukemaan neuvolasta saatua opasta, jossa näiden raskausviikkojen kohdalla todettiin, että sairaalakassin pitäisi olla pakattu. Ohessa oli myös lista siitä mitä kyseisen pussukan olisi hyvä sisältää. Muut kohdat ohitin ajatuksissani sujuvasti (tuskin sitä niin kiire tulee, ettei ehdi hakea shampoopurkkia pesuhuoneelta), mutta kohdassa imetysliivit oli pakko pysähtyä. Auts, en omista. Semmoiset vissiin tarvitaan. Päätin siis kunnostautua valmistautumisessa ja hankkia edes ne. Tänään pääsin kierrokselle Turtolan Cittariin ystävän lasten viihdyttäessä omiani ja nyt on sitten jonkinmoiset hankittuna. Koon valitseminen tuotti hitonmoisia ongelmia, kun kokemuksesta muistan, että ennakolta on kovin vaikea arvioida tuon varustuksen kasvua ja kokoa jatkossa! Suomeksi sanottuna, nyt tissit on normit, kohta ne on valtavat ja hetken kuluttua niitä ei enää taas ole ollenkaan. Ni. Liivejä selkeästi helpompaa oli shopata pienelle alennusmyynnistä suloinen body! :)

"Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa."

Juhannus sujui rennosti kotona oleillen. Tuttavapariskunta lapsineen oli kylässä, joten mukavaa seuraa riitti ja normaalista poikkeava ohjelmakin oli enemmän kuin tervetullutta. Porukat (joiden katon alla siis majailemme) viettivät oman jussinsa Jämsässä, mikä mahdollisti tämän meidän henkisen miniloman. Kohta on takana 3kk toisten nurkissa asumista. Ei niin vaikeaa kuin voisi kuvitella, mutta on se vaan onni, kun taas joskus on oma koti!

Juhannusaattoaamua takapihalla (porukoiden)
Rakennuslupa tuli vajaassa 3:ssa viikossa peloista huolimatta ja huomenna on edessä kauan odotettu päivä. Kaivuri tulee aamulla tontille ja alkaa kuopata maata! Sitten vaan soraa kasoittain ja homma alkaa. Niiiiin ihana olo! Lapsille lupasin, että mennään tapahtumaa hetkeksi ihastelemaan, vaikka ei meistä nyt mitään apua varsinaisesti olekaan.

Tänään on rv 37+0, eli suomeksi sanottuna tasan 3vkoa laskettuun aikaan. Viikon ajan on selkään sattunut toisinaan ja "sähköiskumaisia" kipuja välillä tuntunut, mutta ei mitään kovin lupaavaa. Tiistaina on lääkärikäynti TAYS:ssa ja odotan kovasti tietoa siitä, minkä kokoiseksi vauva arvioidaan ja uskaltaako lääkäri ennustaa mitään tarkempaa h-hetken mahdollisesta ajankohdasta.

Talon valmistuminen ja raskaus. Finnmatkoja lainatakseni, "Sitä jaksaa paremmin, kun on mitä odottaa".

Vaikuttavan paksu ja valkoinen katto

Tytär 4v on viime viikkoina ilmoittanut aikovansa isona lääkäriksi. (Toki myös leipuriksi, kampaajaksi, prinsessaksi ja taikuriksi.) Tänään harjoituspotilaaksi valikoitui lyhyen suostuttelun jälkeen oma mummo. Lääkärinlaukku kainalossa intoa ja tarmoa täynnä ollut lääkärinalku jo ennen varsinaista tutkimista lyhyen esitarkastelun jälkeen saneli taidokkaasti: "Potilas on vaikuttavan paksu". 


 
 
 
 
 

Itse pääsin viimeinkin maalaamaan porukoiden kattoa. Tämä siis tapahtui ihan omasta palavasta halustani. Näyttäisi tulleen jo traditioksi, että Minna yllättäen äitiysloman alkaessa ryhtyy remonttipuuhiin. Tänään valkoisen värin sai eteisen katto ja lähipäivinä urakkaa on tarkoitus jatkaa myös olohuoneen puolelle.
Toistaiseksi näyttää tältä.












Kesäpäivä oli tehokas muutenkin, sillä onnistuin ohimenevistä sadekuuroista huolimatta leikkaamaan ruohon ja siivoamaan sisälläkin. Tämän kaiken mahdollisti se, että lapset leikkivät uskomattoman hyvässä sovussa etupihan ankkalammessa kahlaten!

 

Odotusta, muuttoa ja raksastarttia

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt ikuisuus ja kaikkea on ehtinyt sattua ja tapahtua vähän joka saralla. Useamman blogin pitäminen ei tässä kiireessä ainakaan onnistu, joten jospa nyt viimein laajennetaan tätä aihepiiriä tässä blogissa.

Edellisen kesän 2013 juoksut huipentui Ruisrääkkiin syyskuussa. Puolikkaan loppuajaksi tuli 1:50:16 ja olin tästä enemmän kuin tyytyväinen! Tavoitehan oli parantaa HCR:n aikaa (1:56:57). Lokakuun aikana eräs "dopingtesti" näytti positiivista, joten kuukausien kuluessa juokseminen alkoi muuttua hieman haasteellisemmaksi. :) Meille siis odotellaan kesävauvaa, h-hetkeksi on laskettu 13.7. <3


Äippäloman aloittava lomalainen suvivirren jälkeen, rv 33+6

Aktiivinen urheilu onnistui oikeastaan tasan puoliväliin raskautta, minkä jälkeen juoksu ja hiihto sai aikaan sen verran suuria kipuja, että oli tämänkin vauhtimamman siirryttävä astetta hitaampaan etenemiseen. Nyt ollaankin jo loppusuoralla, tänään tasan 34+0, joten kovin kauaa tässä ei enää millään vaaputa! Kevään pestini opettajana loppui suvivirteen, joten nyt ollaan lomalaisia ja viikon päästä myös virallisesti äitiyslomalaisia.

Fyysinen sijaintimme muuttui huhtikuun alusta, kun talomme meni kaupaksi ja meistä tuli sastamalalaisia. Tällä hetkellä majapaikkamme on Heinoossa omassa lapsuudenkodissani. Pihalla on tilaa temmeltää, mutta toki toisten nurkissa pyöriminen asettaa ihan omat haasteensa. Kaiken kuitenkin kestää, kun on mitä odottaa! Raksaprojekti on nyt viimeinkin käsillä! Tonttihan on ollut varattuna jo reilun vuoden. Talovaihtoehtoja tutkimme rauhassa ja jo aikaa sitten päädyimme siihen oikeaan, josta nyt sitten Kastellin kanssa on sovittu. Meille on siis tulossa "säältä suojaan-toimituksena" Cityeconomy 147. Rakennuslupa on laitettu tilaukseen ja nyt vain innokkaasti odotellaan, että päästään kunnolla hommiin! Jipii!!

Meidän miehet tontilla hommissa