Blogiin ei ole tullut hetkeen kirjoitettua siitä syystä, että myös juoksu on ollut pakkolomalla kuukauden ajan. Viikko puolimaratonin jälkeen lähdin viettämään viikonloppulomaa ystäväni luokse Helsinkiin ja sain perääni lääkäriltä soiton: "Flunssanne syyksi varmistui epäilemäni pikkuviruksen sijaan hinkuyskä ja keuhkoklamydia". Tästä johtuen reissulle suunnittelemani Töölönlahden kierrokset muuttuivat reippaiksi kävelylenkeiksi, siis melkein. Pakko tunnustaa, että ihan kokeilumielessä oli juostava semmonen kilsa tai kaksi, mutta todettava, että ei kestä keuhkot, ei.
Kuten viime tekstissä mainitsin, olin ihan tyytyväinen tuohon debyyttiaikaani 2:12:57 (tällä juoksuhistorialla), mutta labrakokeiden kertomien tulosten jälkeen olin entistä tyytyväisempi. Vasta-aineet tosiaan todensivat tuon hinkuyskän ja keuhkoklamydian, ja lisäksi Hb oli huikeat 108. Mietin vain, että kuinka hyvin olisi mennyt, jos nuo ylimääräiset ongelmat olisivat olleet pois. Lääkäri omasta puolestaan hämmästeli hengissä selviämistäni (ja puhumattomuudesta ja ilmeestä päätellen myös sitä, kuinka tyhmä pitää sairaanhoitajan olla juostessaan kyseisessä kunnossa). Niin siinä sitten kävi, että enään juoksun jälkeen ei riittänyt pelkkä vinkuva yskä, vaan lisäseurauksena tuli hengenahdistusta ja rytmihäiriötuntemuksia. Tässä vaiheessa itsekin tajusin (ei siinä sitten kauaa kestänytkään), että ehkä on parempi pitää reilumpi tauko treenaamisessa.
Kolme viikkoa olin kokonaan juoksematta ja tulin huomanneeksi, että juoksuun oli tullut jonkinlainen addiktio. Positiivista sinänsä, mutta juoksunpuute aiheutti entistä kireämmät hermot ja jonkinlaisen levottoman olon. Eteisen ohi kävellessä vilkaisi aina juoksukenkiä, jotka siinä unohdettuina odottivat ja peittyivät päivä päivältä enemmän koirankarvoihin. Jotenkin tuli mieleen kaikki laulut, joissa lauletaan pakonomaisesta tarpeesta lähteä. "Sisko tahtoisin jäädä, mutta moottoritie on kuuma". "Anna mun mennä, anna mun mennä. Mä oven avaan, en henkeä saa". (Tää viimeinen lause kyllä kuvasti hyvin viime aikaista olotilaakin.) Joulukuun alussa lapset alkoivat availla joulukalenterin luukkuja ja laskea öitä jouluun. Äiti oli ihan yhtä malttamaton ja laski kuumeisesti öitä juoksemiseen. Mokomat taudit saivat tietenkin aikaiseksi "jälkitauteina" keuhkoputkentulehduksen ja nielurisatulehdun, mutta pakko sanoa, että näitä tuskin enää edes erotin.
Yskä ei ole edelleenkään loppunut, mutta vähentynyt huomattavasti ja muutamana viime yönä olen saanut nukuttua ihan makuuasennossa. Pari kuukautta siinä jo menikin olohuoneen sohvalla istuma-asennossa ämpäri vieressä. Vastavuoroisesti yskän vähentyessä kurkkukipu paheni ja lopulta änkesin lääkärin vastaanotolle ja sitä kautta labraan, jossa laskujeni mukaan olen nyt 3kk:ssa käynyt 10kertaa (enemmän kuin koko tähänastisen elämäni aikana yhteensä). Hinkuyskän vasta-aineet osoittivat, että tauti olisi helpottanut. Mykoplasma- ja keuhkoklamydiakokeet uusittiin, vastauksia ei ole vielä kuulunut. Joskus taudin alkuvaiheissa lääkäri ilmaisi epäilyksensä siitä, että taudit saattaisivat aiheuttaa minulle vielä astman. Tässä käynnissä positiivisinta oli, että lääkärin mukaan merkkejä astmasta ei ole. Huh! (Tätä olin eniten pelännyt ja sen vuoksi lopulta päättänyt pitää treenitauon.)
Viime perjantaina kävin ystäväni kanssa kokeilemassa juoksukuntoa tarkoituksella kevyellä aloituksella. Juoksimme 6km tasaisella tahdilla 6min/1km. Yllätyksekseni kunto ei mitenkään erityisesti ollut romahtanut ja jaksoin puuskuttamatta ihan ok! :) Toki kylmä ilma otti jonkin verran normaalia enemmän vielä keuhkoihin. Siitä se sitten lähti ja päätin palata normaaliin harrastamiseen. Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa salilla ja sählyssä ja maanantaina yritin salilla verytellä edellisenä päivänä kipeytynyttä yläkroppaani, jota ei ehkä ihan tarpeeksi paljon tule treenattua tämän juoksuinnostuksen ohella.
Eilen päätin testata jo perjantaina Outin kanssa hölköttelemääni Suokkaan lenkkiä (Lidliltä) hieman reippaammalla temmolla. 5.8km aikaan 31min. Pakkasta oli sopivat +8, eikä viimeisten kilometrien lumisade juuri juoksuun vaikuttanut. Ihan hyvin sujui, joten seuraava tavoite on koittaa juosta tuolla temmolla se tunti, toisin sanoen 1h/11km. Tuollaista vauhtia kun onnistuisi siellä kevään maratonilla pitää edes se ensimmmäinen kymppi, niin kokonaisaikakin hieman parantuisi.
Eipä tässä nyt sitten muuta, kun reippaasti tukka tuulessa viuhuten lumisia katuja etiäpäi! Sähly jäi joulutauolle, joten suunnataan siis lisäksi hiihtoladulle. Eilisellä juoksulenkillä tuuli otti jonkin verran korviin (ts. toisesta sisään ja toisesta ulos), joten hankintalistalle on nyt lisättävä joku hirmutyylikäs kommandopipo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti