Se saapui tänään postissa ja olo on enemmän kuin helpottunut!!!
Moon maisteri viimeinkin! Nyt voi siis ammattia kysyttäessä ensisijaisesti vastata luokanopettaja ja lisätä perään vielä sairaanhoitaja.
Työn, perheen, opiskelun ja urheilun yhteensovittamista kesti 4,5v. Sitä kun on tarpeeksi hullu, niin parhaansa mukaan yritti tiivistää opintoja, jotta mahdollisimman pian valmistuisi. Neljään vuoteen meni kurssit ja gradukin oli viittä vaille jo keväällä, mutta luvattu 5kk:n opettajan pesti ja sitten Miron syntyminen keskikesällä vähän venyttivät valmistumista. No, siltikin oon kyllä enemmän kuin tyytyväinen tähän tahtiin. Varsinkin, kun koko ajan oon opiskelun ohella ollut töissä milloin missäkin; sijaiskodit, päivystys, opettajan sijaisuudet neljässä koulussa...
Huolimatta onnellisesta ja tyytyväisestä olosta on pakko todeta, että ei tää kyllä ilmaiseksi tullut. Eniten harmaana aikana on mielessä vuosi 2012. Jos kysytään mitä siitä on päällimmäisenä mielessä, niin ensimmäiseksi muistuu järjetön väsymys ja vuorokausien valvominen. Pahimmillaan sitä meni 52h samoilla silmillä; aamusta iltapäivään koulussa, sieltä suoraan iltaan ja yöksi töihin, sieltä takasin Raumalle kouluun ja toinen vuorokausi samoin perään. Kaksi työtä päällekkäin oli silkkaa hulluutta sekin. Alkuvuoden eka vapaapäivä oli 17.3., jolloin Jarski täytti 30v. Yllättäen sitten Kimi oli oksennustaudissa. Hassua, että siihen jaksamiseen tottui eikä edes ite huomannut olevansa väsynyt. Vasta siinä vaiheessa tajusin, etten ihan kympillä käy, kun muiden facessa olevat päivitykset tyyliin "6pv töitä takana ja nyt vapaalle ja viihteelle! Oon sen kyllä niiiiin ansainnut!" alkoi ärsyttää.
Tän ei nyt ollut tarkoitus olla mikään "kyllämääjaksanjaoonahkerajnevuodatus", enemmänkin sellainen toteamus, että itekin ymmärsin, että johonkin pitäisi ne omatkin rajat asettaa. Se on nyt opittu, tai ainakin ymmärretty. Vielä kun sitä olisi mahdollista noudattaa.
Ekan opiskeluvuoden aikana päätin, että valmistuttuani palkitsen itseni lasten kanssa viikon matkalla aurinkoon. Sain siihen jo melkein puoltoistatonnii säästettyäkin, kunnes Kela päätti rangaista töiden teosta opiskelun ohessa ja luovutin matkakassan sitten sinne. Loppuajasta kehitin parikin uutta palkintoideaa, laivareissu lasten kanssa tai edes yksillä käyminen tuon paljon kestäneen aviomiehen kanssa. No, raksahommat on nyt siinä vaiheessa, että budjettini ei anna periksi lähtemistä minnekään reissuun ja lastenvahtiakaan ei ole, joten molemmat on kuopattu. Elättelen toiveita, että saan palkattua tässä joskus lastenvahdin 32km:n lenkin ajaksi. :)
Lyhyesti siis, yksi tavoite saavutettu! (Ja seuraavallakin on jo väliseinät ym. pystyssä!)
keskiviikko 28. tammikuuta 2015
perjantai 2. tammikuuta 2015
Teemalla PMPMJÄL myös vuoteen 2015!
PMPMJÄL= Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta
Näin vuoden alussa on taas hyvä koota vähän juoksuhommia ja asettaa uusia tavoitteita! Ensin kuitenkin tähänastinen lyhyt juoksu-urani lyhyesti.
Itselle on nyt kertynyt ikää 1kk vaille 31v. Jollakin tapaa aktiivisemmin olen juossut syksystä 2010. Tuolloin juoksuinnon sai aikaan raskaudesta jääneet muutamat kilot ja niiden tiputus. Sattui käymään niin onnellisesti, että kilot lähti ja juoksuinnostus jäi. Koskaan en ole mitenkään erityisen tavoitteellisesti treenannut, enemmänkin mentaliteetilla "Mennään niin, että hyvältä tuntuu ja huvittaa!" Kävihän siinä kuitenkin niin, että sisäinen kilpailuvietti (ainakin omia tuloksia vastaan) syttyi, joten kohti parempaa on koitettu mennä.
Vuosi 2014:
Pieni poikavauva syntyi 25.6., joten tämä vuosi ei ollut ihan edellisten vuoden kaltainen urheilun suhteen. Juoksun sain aloitettua synnytyksen jälkeen pikaisesti, mutta ajan puutten vuoksi vähäisellä määrällä. Ajat on siis mitä on.
Jotain kuitenkin,
Peurunka Extremerun 6.9. 2x 5,5km 1:39:40
Rautaveden puolikas 1.11. 1:57:29
Kohti tulevaa, 2015:
Tavoitteena on kerätä vähintään 100km/kk. Se on riittävän realistinen tämän hetkisellä elämäntilanteella. Loppuvuodesta luultavasti juoksuaika lisääntyy, kun omakotitalo valmistuu ja puolisokin ehtii osallistumaan kolmen lapsen huoltotoimiin....
Toistaiseksi suunnitelmissa:
* HCR 16.5.
* Extremerun Vantaa 23.5.
* HCM 15.8. Nyt jo kaduttaa, että tämänkin tähän julkisesti mainitsin.. Saa nähdä miten käy! On nimittäin ihka eka mara. Tavoitteena tajuissa maaliin asti.
* Ruisrääkki syyskuussa (Vähintäänkin se sama aika kuin 2013, eli 1:50:16)
Tossa marassa on kyllä epäilyttänyt monikin asia. Ensimmäiseksi se, että tarvisko sille oikeasti treenata jotenkin vähän niinku suunnitelmallisemmin, kuin mitä tähän asti. Puolikkaalle on riittänyt vaan tää normivauhtisia lenkkejä mielellään 5 viikossa. Ja jos ei muuten, ni se juomapuoli. Tää meikeläisen masu kun on mitä on....
Mutta, toiveikkaana tossut viuhuen kohti tulevaa!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)