On kivaa, kun lapset harrastaa.

Rakkaat lapsukaiseni ovat syksyn ajan käyneet luistelukoulussa, joka nyt ensi lauantaina huipentuu joulunäytökseen. Kimillä on ainakin vauhti lisääntynyt (jarruttaminen on turhaa) ja Milla, joka aloitti nollasta, on oppinut etenemään luistimilla ja nousemaan kaaduttuaan itse ylös. Tästä innostuneena erehdyin eilen viemään tämän 4,5v jääprinsessan tutustumaan taitoluistelutreeneihin. Seurasin katsomosta silmät lautasen kokoisena, kun pieni luistelijanalku päättäväisesti ja rohkeasti kokeili muiden perässä prinsessaliukuja jne. (Minä näistä nimistä mitään tiedä, mutta näin hän niitä kutsui!) Silmät kiiluivat onnesta... Yhtään kertaa ei tyttö edes vilkaissut kahvion ikkunoiden suuntaan, että onko se äiti yhä paikalla.... Ja pukukopissa luistimia pois otettaessa samainen jääprinsessa kuiskaa äidin korvaan: "Mää haluaisin äiti alkaa kyllä tätä luistelua. Tää oli tosi ihanaa!"

Tuleva jääprinsessa

Niinpä. Mitäpä tuossa sitten muuta voi, kun luvata, että eiköhän tämä(kin) sitten tammikuussa aloiteta. Äiti hommaa luistimet. Ja housut. Ja muut tarvittavat. :) Aloin tutkia luistimia ja muita netistä ja hinnoista johtuva alkujärkytys oli juuri helpottamaisillaan, kun isoveli 6,5v koputtaa olkapäähän: Äiti, millons se mun kiekkokoulu alkaa?" Kääk. No, äiti soittaa ja kyselee kiekkokoulusta. Hinta on huomattavasti huokeampi, huh. Paitti että.. tarvitaan suojat, maila ja muut vermeet. JES.

Oikeasti kyllä olen sitä mieltä, että on ihanaa, kun lapset ovat innokkaita liikkumaan ja kokeilemaan eri lajeja. Sitä paitsi olishan se tylsää, jos nyt syksyllä luistelussa opitut asiat unohtuisivat, kun pahasti alkaa näyttää siltä, että ei tämä talvi juurikaan loistavia ulkojäitä ja hiihtokelejä tarjoa. 

Eli kun tammikuu alkaa, Milla pääsee taitoluisteluun ja lisäksi silloin tällöin talutusratsastamaan. (Onni, että alkeiskurssille ei ihan vielä noin pientä oteta.) Kimi aloittaa kiekkokoulun sillä edellytyksellä, että ISINSÄ hommaa ne tarvittavat kamppeet, joista ehkä enemmän ymmärtää. Äidin aika menee suurilta osin siis kuljetus- ja huoltohommissa, mutta omasta tiistai-illan ratsastuksesta en luovu! Ja kuten tähänkin asti, juoksu hoidetaan joko hemmetin aikaisin aamulla tai sitten pirun myöhään alkuyöllä. 

Kolmas nappula, kohta 6kk, onneksi vasta nukkuu tyytyväisenä vaunuissaan ja uneksii tulevista aktiviteeteistaan. Katotaan vaan, ni ihan äidin kiusaksi hän alkaa harrastaa kilpapurjehdusta. Tai syvänmerensukellusta. Vähintään.