Menin jossain välissä raskautta katselemaan vanhoja valokuvia Kimin ja Millan ristiäisistä ja päätin, että näissä viimeisissä ristiäiskuvissa mä en näytä yhtä löysältä pullalta. Tai ehkä löysältä, mutta en niin suurelta! Nappulan ristiäispäivä 17.8. on nyt päätetty ja samalla alkoi projekti "Minna tasan 60".
Huolimatta edellisiä terveellisemmästä ruokavaliosta sain tässäkin odotuksessa +15kg, joten ennen h-hetkeä vaaka näytti sen 75kg. 5kg jäi synnärille ja seuraavat 3kg lähti tissien mukana muutamassa päivässä!! =D Karistettavaksi jäi siis 7kg ja aikaa tähän 5,5vko:a.
Juoksemaan on ihan uskomaton ikävä ja hinku! Aloitin kuitenkin viisaampia uskoen reippaalla kävelyllä edellisiltana, 6km ja 1h. Kauhukseni olin menettänyt yhteyden sykemittariini ja vanhat tutut treenikuteetkin olivat kaapissa kutistuneet!!! No, armas puolisoni palautti tänään yhteyden vaihtamalla rakkaaseen Beurer PM70:een patterit. Vaateongelmaa en ryhdy korjaamaan ennen kilojen karistusta, (On sitten mukavampi palkita itsensä uusilla pirteillä lenkkikuteilla.) mutta paikallisesta urheiluliikkeestä ihan vahingossa tarttui tänään mukaan uuden uutukaiset Asicset! HappyHappyHappy! Lisäksi tulin maksaneeksi paikallisen VsV:n jäsenmaksun, joten kuntoiluhan on sit melkein niinku jo aloitettu.
lauantai 12. heinäkuuta 2014
keskiviikko 9. heinäkuuta 2014
Jonkimoinen synnytysstoori
"Kipua pelkää en, siedän sitä tiedän sen. Mutta kun katson sua, mä olen tyttö hiljainen".
Lyhyesti sanottuna näinhän se taas meni. Kyseessä oli 3. ja kovastiuskoaksenimelkoisentäysinvarmaan viimeinen kerta.
(Tässä vaiheessa kerrottakoon, että teksti voi sisältää enemmän informaatiota kuin lukija ehkä kaipaa, joten lukeminen on ihan oma valinta. Mua ei haittaa. :) )
Kaikki alkoi täysin yllättäen, joten sikäli tämä kerta muistutti pitkälti ensimmäistä kertaa. Tiistai-iltana 24.6. lopettelin facekeskustelua ystäväni Annukan kanssa klo 19:40. (Keskustelun aiheena oli yllättäen synnytys). Raskausviikkoja oli koossa 37+2. Aamulla olin käynyt TAYS:ssa kokoarviossa (2980g) eikä lääkäri ollut ennustanut mitään synnytyksen käynnistymisestä. 10min tietokoneelta poistumisen jälkeen meni kuitenkin lapsivedet ja pikaisen hölmistymisen jälkeen tajusin, että nyt se taitaa olla menoa.
Soitin Jarskin tontilta kotiin ja keräilin jotain tarvittavia pesuaineita ja muita kamoja kassiin. Kimistä avautumisvaihe kesti lapsiveden jälkeen 2h, joten lääkärin ohjeen mukaan olin suunnitellut pikaista siirtymistä sairaalaan. Matkalla supisteli 5min välein, mutta järin pahoja kivut eivät vielä olleet (Toisin kuin 6v sitten!).
TAYS:ssa olimme ehkä 21:45. Pääsin käyrille ja supistukset hävisivät tässä kohdin hetkeksi kokonaan. Kohdunsuu oli avautunut ehkä 1cm ja kanavaakin vielä saman verran jäljellä, joten kiirettä ei ollut. Toisaalta edelliset nopeat synnytykset takasivat sen, että sain jäädä sairaalaan odottelemaan todellista toimintaa. Lähetin Jarskin kotiin joskus 23 jälkeen ja jäin itse omaan pimeään huoneeseen yksinäni odottelemaan supistusten tiheentymistä. Seuraavat 3,5h vietinkin sitten omassa rauhassani kipuja irvistellen, sillä supistukset jatkuivat kipeinä välittömästi Jarskin poistumisen jälkeen. Seuraavat 3,5h kärvistelin ja kiroilin supistuksia omassa rauhassa. Hoitaja kyllä kävi ehdottomassa jotakin lääkkeellisiä kivunlievityksiä, mutta itse tyydyin pyytämään vain geelipussia selän taakse. Sitä sitten painelin alaselkää vasten supistusten tullessa ja laskin ääneen jotain käsittämätöntä "yks-kaks-kol-nel-viis-kuus-.... kymmenen. Perkele"-mantraa.
No, se ehkä auttoi, sillä tuttuun tapaan selvisin avautumisvaiheeni ilman mitään kummempia epiduraaleja jne. Tämän ei nyt sitten mitenkään ole tarkoitus olla mikään "olen niin hyvä/erinomainen/tms, että selviän luomuna"-todistus, mutta itse itseni tuntien tiedän, että kestän hurjasti kipua, jolla on tarkoitus. Suoraan sanottuna supistukset olivat saatanan kipeitä, mutta ihan samanlaisia olen kärsinyt 10vuotta sitten pahimpina sappikivikipuina. 2:30 supistukset alkoivat yllättäen tulla 3-1min välein. Siltikin seurasin niitä vielä 30min, kunnes päätin soittaa Jarskin paikalle. Tässä vaiheessa pyysin myös hoitajaa paikalle ja nähtyäni kipuni ja vointini, tämä ehdotti pikaista siirtymistä synnytyssaliin. Vakaalla päätöksellä yritin käydä vielä osaston käytävän päässä olevassa vessassa, mutta kesken matkan olin pyörtyä käytävälle. Hoitajat onneksi ehtivät hätiin ja minut kärrättiin sängyllä synnärille. Itse en kyllä muista kyseistä siirtoa, ainoastaan oksettavan ja pyörryttävän olon ja verenpaineen laskun.
Salilla olin 4:00 ja Jarski saapui (huh, onneksi ajoissa!) sopivasti paikalle. Supistukset hävisivät tässä vaiheessa kokonaan ja itse olisin vain halunnut olla ja nauttia tästä ihanasta olotilasta. Kätilö kuitenkin ilmoitti, että kohdunsuu on täysin auki ja olisi syytä alkaa ponnistamaan. Muutamia kertoja "imppasin" supistuksia lisäävää oksitosiinia ja sitten sitä mentiin. Huomattavasti edellistä (4300g painanutta tyttöä) helpompi oli tämä ponnistuvaihe. Mustatukkainen poika saapui maailmaan kasvot edellä ja huusi jo, kun pelkkä pää oli pihalla. Miten ihana rääkäisy!
Poika siis syntyi 5v 37+3, 25.6. klo 5:36. Painoa 3040g ja pituutta 48cm. Synnytyksen kokonaiskestoksi saatiin 2h 48min, II vaiheelle 22min ja III:lle 12min. Nopea ja "kohtuullisen helppo" homma siis. Itse voin loistavasti heti synnytyksen jälkeen. Selvisin ilman repeämiä ja vuotoa ei ollut juuri ollenkaan, mistä johtuen selvisin ilman matalasta hb:sta aiemmin johtunutta pyörrytystä.
Lyhyesti sanottuna näinhän se taas meni. Kyseessä oli 3. ja kovastiuskoaksenimelkoisentäysinvarmaan viimeinen kerta.
(Tässä vaiheessa kerrottakoon, että teksti voi sisältää enemmän informaatiota kuin lukija ehkä kaipaa, joten lukeminen on ihan oma valinta. Mua ei haittaa. :) )
Kaikki alkoi täysin yllättäen, joten sikäli tämä kerta muistutti pitkälti ensimmäistä kertaa. Tiistai-iltana 24.6. lopettelin facekeskustelua ystäväni Annukan kanssa klo 19:40. (Keskustelun aiheena oli yllättäen synnytys). Raskausviikkoja oli koossa 37+2. Aamulla olin käynyt TAYS:ssa kokoarviossa (2980g) eikä lääkäri ollut ennustanut mitään synnytyksen käynnistymisestä. 10min tietokoneelta poistumisen jälkeen meni kuitenkin lapsivedet ja pikaisen hölmistymisen jälkeen tajusin, että nyt se taitaa olla menoa.
Soitin Jarskin tontilta kotiin ja keräilin jotain tarvittavia pesuaineita ja muita kamoja kassiin. Kimistä avautumisvaihe kesti lapsiveden jälkeen 2h, joten lääkärin ohjeen mukaan olin suunnitellut pikaista siirtymistä sairaalaan. Matkalla supisteli 5min välein, mutta järin pahoja kivut eivät vielä olleet (Toisin kuin 6v sitten!).
TAYS:ssa olimme ehkä 21:45. Pääsin käyrille ja supistukset hävisivät tässä kohdin hetkeksi kokonaan. Kohdunsuu oli avautunut ehkä 1cm ja kanavaakin vielä saman verran jäljellä, joten kiirettä ei ollut. Toisaalta edelliset nopeat synnytykset takasivat sen, että sain jäädä sairaalaan odottelemaan todellista toimintaa. Lähetin Jarskin kotiin joskus 23 jälkeen ja jäin itse omaan pimeään huoneeseen yksinäni odottelemaan supistusten tiheentymistä. Seuraavat 3,5h vietinkin sitten omassa rauhassani kipuja irvistellen, sillä supistukset jatkuivat kipeinä välittömästi Jarskin poistumisen jälkeen. Seuraavat 3,5h kärvistelin ja kiroilin supistuksia omassa rauhassa. Hoitaja kyllä kävi ehdottomassa jotakin lääkkeellisiä kivunlievityksiä, mutta itse tyydyin pyytämään vain geelipussia selän taakse. Sitä sitten painelin alaselkää vasten supistusten tullessa ja laskin ääneen jotain käsittämätöntä "yks-kaks-kol-nel-viis-kuus-.... kymmenen. Perkele"-mantraa.
No, se ehkä auttoi, sillä tuttuun tapaan selvisin avautumisvaiheeni ilman mitään kummempia epiduraaleja jne. Tämän ei nyt sitten mitenkään ole tarkoitus olla mikään "olen niin hyvä/erinomainen/tms, että selviän luomuna"-todistus, mutta itse itseni tuntien tiedän, että kestän hurjasti kipua, jolla on tarkoitus. Suoraan sanottuna supistukset olivat saatanan kipeitä, mutta ihan samanlaisia olen kärsinyt 10vuotta sitten pahimpina sappikivikipuina. 2:30 supistukset alkoivat yllättäen tulla 3-1min välein. Siltikin seurasin niitä vielä 30min, kunnes päätin soittaa Jarskin paikalle. Tässä vaiheessa pyysin myös hoitajaa paikalle ja nähtyäni kipuni ja vointini, tämä ehdotti pikaista siirtymistä synnytyssaliin. Vakaalla päätöksellä yritin käydä vielä osaston käytävän päässä olevassa vessassa, mutta kesken matkan olin pyörtyä käytävälle. Hoitajat onneksi ehtivät hätiin ja minut kärrättiin sängyllä synnärille. Itse en kyllä muista kyseistä siirtoa, ainoastaan oksettavan ja pyörryttävän olon ja verenpaineen laskun.
Salilla olin 4:00 ja Jarski saapui (huh, onneksi ajoissa!) sopivasti paikalle. Supistukset hävisivät tässä vaiheessa kokonaan ja itse olisin vain halunnut olla ja nauttia tästä ihanasta olotilasta. Kätilö kuitenkin ilmoitti, että kohdunsuu on täysin auki ja olisi syytä alkaa ponnistamaan. Muutamia kertoja "imppasin" supistuksia lisäävää oksitosiinia ja sitten sitä mentiin. Huomattavasti edellistä (4300g painanutta tyttöä) helpompi oli tämä ponnistuvaihe. Mustatukkainen poika saapui maailmaan kasvot edellä ja huusi jo, kun pelkkä pää oli pihalla. Miten ihana rääkäisy!
Poika siis syntyi 5v 37+3, 25.6. klo 5:36. Painoa 3040g ja pituutta 48cm. Synnytyksen kokonaiskestoksi saatiin 2h 48min, II vaiheelle 22min ja III:lle 12min. Nopea ja "kohtuullisen helppo" homma siis. Itse voin loistavasti heti synnytyksen jälkeen. Selvisin ilman repeämiä ja vuotoa ei ollut juuri ollenkaan, mistä johtuen selvisin ilman matalasta hb:sta aiemmin johtunutta pyörrytystä.
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Poika on tullut kotiin!
Enpä olisi edellistä tekstiä kirjoittaessani arvannut, että vielä saman päivän aikana alkaa oikeasti tapahtua! Niin kuitenkin kävi, että illalla 25.6. klo 19:40 lopetin ystävän kanssa facekeskustelun (yllättäen muuten aiheesta synnytys) mitään aavistamatta. 10min kuluttua yllättäen menikin lapsivesi ja Nappulan startti käynnistyi viikoilla 37+2. Vahvempihermoisille voin luvata tänne vielä jonkinmoisen kuvaelman synnytyksestä, mutta palataan siihen joskus myöhemmin. Nyt tässä nimittäin on riittänyt tekemistä kiitettävästi...Nappula <3
25.6. klo 5:36 (37+3)
3040g ja 48cm
Ensimmäisen vuorokauden vietin pojan kanssa TAYS:n osastolla, kun toivomani potilashotelli oli täynnä, mutta seuraavana aamuna meille vapautui huone, joten hommasimme elämäämme ripauksen luxusta. Oma huone omalla kylpyhuoneella, "minibaarilla", taulutv:llä ja hotellitason ruokailut ravintolassa kruunasivat kyllä samalle yöpymiselle osuneen 5. hääpäivän. Juhlistimme siis samalla sitäkin niin, että ylpeät isosisarukset olivat mummun ja vaarin hoivissa kotona ja minä, Nappula ja Jarski tutustuimme rauhassa toisiimme mahtavissa puitteissa. Loistava ja upea palvelu tuo potilashotelli synnyttäneille, suosittelen!
Kotiuduimme Nappulan ollessa 2vrk. Tämän jälkeen on tullut todettua, että poika on hyvä syömään ja nukkumaan. Ei siis toistaiseksi mitään ongelmia. Bilirubiiniarvoa on muutaman kerran käyty mittaamassa ja huomenna vielä kertaalleen viikon iässä. Katsotaan mennäänkö vielä valohoitoa saamaan, vai joko arvo on tasaantunut.
Tontilla pääsin heti perjantaina pitkästä aikaa käymään ja siitä asti olenkin kuljettanut sinne päivittäin työmiehille ruokaa. Onneksi mulla ei ole aktiivisuusongelmia, sillä toimintaa tässä on kyllä riittänyt. Lapsille aamupalat, aamutoimet, vauvan aamutoimet, syöttämiset, pyykinpesut, silittämiset, ruoan valmistus &kuljetus tontille ja takaisin jne... Oon ehkä hullu, mutta tästä mä nautin. Tekemättömyys ja paikallaan oleminen ei vaan ole se mun juttuni.
Tänään tontilla oli jo melko tasaista ja rekka kippaili lisää soraa (tai jotain semmoista, älkää kysykö tarkemmin) alapihalle. Alkaa ihan oikeasti näyttää siltä, että kohta päästään väsäämään kehikkoa. Jipii, jipii, jipii!!
(Kuva 4:n päivän takaisesta tilanteesta)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)