Tämän aamuiset uutiset Bostonin maratonilta pysäyttivät. Kerrassaan ikävää, että noin kamalalla tavalla pilattiin yhteisen juoksutapahtuman ilo. (Toki siis kamalaa aivan missä vaan.) Aloin miettiä niitä loukkaantuneita ja uhreja, erityisesti 8-vuotiasta poikaa, joka oli seuraamasa isänsä juoksua. Taas järkyttävä muistutus siitä, että missään ei oikeasti ole turvassa koskaan. Vielä eilen mietin tulevaa HCR-tapahtumaa ja totesin, että ikävintä mahdollista siellä olisi nilkannyrjähdys tai kaatosade. Kuinka väärässä taas olinkaan! :(
Jätetään nyt tämä traaginen aihe ja siirrytään muihin pienempiin asioihin. Helsinki City Runiin on enää muutama viikko (4.5). Se mitä on treenattu, on nyt treenattu. Eilinen ja tämä päivä on mennyt sairastaessa mokomaa kuume-kurkkukipuyhdistelmää, joten nyt on tyydytty vain venyttelyyn. Mikäli kuume ei enää tänään nouse, huomenna on edessä lihaskuntoa kahvakuulailun merkeissä. Muuten tulevat pari viikkoa menevät normaalin kaavan mukaan (1x kahvakuula, 1x sähly, 4x juoksu/vko), mutta ennen puolikasta pidän pidemmän tauon (4pv) juoksemisesta. Ehkäpä kuulassakin on syytä jättää pahimmat kyykkytreenit väliin. Vähän alkaa jännittää! :) Onneksi en ole asettanut sen suurempia tavoitteita. Tyytyväinen olen, jos ensimmäiseen tuntiin menee se 11km. Loput menee sitten miten menee. Edelllinen aika 2:12:57 on alitettava ja ilman suurempia kommelluksia (nilkan nyrjähdys, vatsakipu..) uskon niin käyvän! Reitiltä tuskin onnistun eksymään, sen verran näyttäisi olevan muitakin kyseiseen juoksutapahtumaan ilmoittautuneita! :)
http://www.helsinkicityrun.fi/etusivu
Aurinko ja sateet on ihanasti sulattaneet lenkkipolut, joten kyllä kelpaa tossua kulutella! :) Uusia piristävän värisiä lenkkareita olisi tehnyt mieli, mutta koska viime kesänä ostamani Asicset on vielä ihan ok kunnossa ja uusien hinta on karmiva, on tyydyttävä nyt näihin. Sen sijaan juoksuvaatteita on päästävä ostamaan, kunhan tilipäivä koittaa. On se vaan totta, että uudet ihanat treenivaatteet piristävät kummasti harjoittelua!
HCR:n jälkeen alankin odotella jo heinäkuun loppua. Silloin nimittäin pääsen kuluttamaan lenkkitossun pohjaa Barcelonan kuumille kaduille! Jihuu!!